maanantai 26. toukokuuta 2014

Avaus

Hei kaikille jotka eksyy lukemaan blogiani!
Olen jo pitkään harkinnut vaihto-oppilas blogin aloittamista ja nyt lukion viimeisellä koeviikolla tuntui löytyvän aikaa blogin avaukselle...
 
Olen siis 17-vuotias nuori Oulun seudulta ja lähden syksyllä 2014 vaihto-oppilaaksi Yhdysvaltoihin, tarkemmin sanoen New Londonin lähelle Connecticutin osavaltioon.
Blogissani kirjoitan vaihto-oppilaana olemisesta yleisesti ja kokemuksistani Amerikassa elämisestä.
 
Jos joku vaihto-oppilaaksi alkamisesta kiinnostunut eksyy lukemaan blogiani, vastailen mielelläni vaihtoon liittyviin kysymyksiin. Järjestönäni toimii AFS, joka on vaikuttanut kaiken aikaa todella hyvälle ja mukavalle järjestölle.
 
Olen siitä onnekas että sain tietää perhe- ja koulutietoni jo viime viikolla, mikä on oikeasti todella aikaisin. Useimmat vaihtarit saa perhetietonsa vasta heinäkuun aikoihin, joten minulla on nyt hyvin aikaa valmistautua lähtöön niin henkisesti kuin fyysisestikin. Aikaisten perhetietojeni ansiosta olenkin jo ehtinyt vaihtaa muutaman sähköpostin isäntäperheeni kanssa. :)
 
Nyt kun sain tietää minne päin Amerikkaa muutan, varmistui myös matkustuspäiväkseni 13. elokuuta. Minulla on onneksi suora lento New Yorkiin, missä minulla on luultavasti jonkinlainen saapumisleiri, mutta siitä ei ole varmuutta.  
 
 
 
 
Muutan siis syksyllä Connecticutiin ja osavaltioni vaikuttaa todella mukavalle. Ilmasto on siellä aika samanlainen kuin Suomessa, kumminkin host-isäni kertoi että talvet siellä on leudompia ja vähälumisempia, kesät taas on lämpimämpiä ja pidempiä. Sopii minulle!
 
Kaupunkini, tai oikeastaan kyläni sijaitsee Atlantin rannikolla, ja ainakin google mapsin ja kuvahaun perusteella siellä näyttää olevan mukavan näköiset pitkät hiekkarannat.
Asukkaita paikkakunnallani on noin 20 000, eli se ei siis Amerikan mittakaavassa ole iso, mutta sieltä on noin 2h tunnin ajomatkan päässä suurkaupungit New York ja Boston.
Uskon että tulen vierailemaan kummassakin kaupungissa. :)
 

Yllä on siis kuvaa tulevasta koulustani, joka on East Lyme High School. Kouluni Amerikassa alkaa 27. elokuuta, joten ehdin viettää hyvin aikaa isäntäperheeni kanssa ennen sitä. Kouluun minulla on matkaa noin 5 mailia (eli noin 8 km), ja kouluun kuljen joko bussilla tai autolla.

 Nykyisin koulussani on noin 300 oppilasta, tuolla taas on semmoinen reilu 1200...  tuleva kouluni on siis pikkuisen isompi kuin nykyinen, mutta Amerikkalaiseksi kouluksi tuo on keskikoinen. Koulun pitäisi olla melko tasokas, ja se onkin arvosteltu noin 500 parhaan high school:in joukkoon.

Nyt muiden jo tehtyä ensi vuoden kurssivalinnat, minä vasta odottelen että saisin edes jotakin alustavaa tietoa mahdollisista valittavista oppiaineista. Liikuntaa ajattelin ottaa niin paljon kuin mahdollista, mutta muuten en tiedä vielä yhtään mitään. Käsittääkseni AFS velvoittaa opiskelemaan ainakin jonkin verran matikkaa ja Amerikan historiaa, mutta tästäkään en ole varma.

Host-perheestäni haluan sanoa vielä sen verran että he vaikuttavat todella mukavilta, ja perheeseen kuuluu host-vanhempien lisäksi 14v pikkuveli ja koira. He vaikuttavat myös urheiluhulluilta, joten uskon että tulemme hyvin toimeen ja keksimme yhdessä tekemistä. :)

Vaikka pesäpallo ei enää Suomessa juurikaan kiinnosta 11 vuoden harrastamisen jälkeen, hostini kertoivat että minun lisäksi heidän talossa asuu suunnilleen kuukauden ajan myös baseball-pelaajia Detroit Tigerista. Tämän vuoksi pääsen tutustumaan myös Amerikkalaiseen pesäpalloon ja sen saloihin heti vaihtovuoteni alussa, minkä uskon olevan hieno kokemus!

Kirjoittelen lisää siinä vaiheessa kun vaihto-oppilas asioissa tapahtuu jotain uutta. Nyt kumminkin seuraava hoidettava asia taitaa olla Yhdysvaltain konsulaatissa käynti, ja toivottavasti pääsen siinä samalla kiertelemään muutenkin Helsinkiä. :)







6 kommenttia:

  1. Onnea paljon vaihtovuodellesi!! Vuotesi tulee varmasti olemaan uskomaton!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ja uskon myös että tulee uskomaton ja unohtumaton vuosi!! :)

      Poista
  2. jee huippua veeti että teit blogin!! :-))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo aattelin että tälleen on helpointa jakaa kuulumiset ja toimii itelle päiväkirjana :)

      Poista
  3. Olin ite '13-14 vaihtarina Michiganissa, ja tulinkin tossa viime viikolla takasin tänne Ouluun :-D Muista vaan pitää avoin mieli niin varmasti sun vaihtarivuosi on aivan mahtava! :-) Oon niin kateellinen nyt kaikille keillä on vuosi vasta edessä! :-D Piä hauskaa! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toiset tulee toiset lähtee... uskon todella että tulee mahtava vuosi!! :) Minulla on sama tilanne luultavasti edessä ensi vuonna. Kiitos!

      Poista